KIHOMATOTIEDOTE

Tiedote vanhemmille ja oppilaille kihomadoista.

Kihomato

Aiheuttaja ja tartunta

Aiheuttaja on alle 13 mm pitkä, vajaan mm:n levyinen valkea sukkulamato (muistuttaa pienen pätkän valkoista ompelulankaa) joka elää paksusuolessa. Se on vain ihmisen loinen ja tarttuu suoraan ihmisestä toiseen. Tartunta saadaan suun kautta munien välityksellä. Naarasmadot ryömivät paksusuolesta peräaukon seutuun munimaan etenkin öisin. Munat pysyvät elossa viikkokausia esim. vuodevaatteissa. Tartunnasta oireiluvaiheeseen on 1-2 kk. Kihomadot ovat tavallisimpia 3-10 vuotiailla lapsilla mutta vanhempien lasten ja aikuistenkaan tartunnat eivät ole harvinaisia.

Oireet

Peräaukon seudussa on kutinaa etenkin öisin ja tämä voi aiheuttaa öistä heräilyä ja yökastelua.

Diagnoosi

Selkeästi liikkuvan 8-13 mm mittaisen kihomadon näkeminen peräaukon seudussa on riittävä todiste ilman laboratorionäytettä.

Hoito

Pyrviini 7,5-10mg/kg kerta-annoksena. Hoito uusitaan aina 2 viikon kuluttua.

Vuodevaatteet imuroidaan tai tuuletetaan ja lakanat vaihdetaan lääkkeen ottamista seuraavana päivänä. Lasten kynnet leikataan lyhyeksi.

 

Hoito on syytä antaa samanaikaisesti koko perheelle, myös oireettomille madon mahdollisille kantajille. Tämä koskee myös lapsen muita hoitajia kuten esim isovanhempia

Jos päiväkotiryhmässä todetaan kihomatoja vähintään kolmasosalla lapsista, kannattaa koko ryhmä hoitaa. Päiväkodista EI tarvitse olla pois kihomatojen vuoksi.

Ehkäisy

Tehostetaan käsi- ja WC-hygeniaa.  Pidetään lasten kynnet lyhyinä. Vältetään nukkumista kihomadon kantajan kanssa samoissa vuodevaatteissa.